"Kaikki Suomen frisbeegolfradat yhdessä paikassa."

Kirjurinluodon frisbeegolfpuisto

Radan kuvaus

Pelattavissa talvella, ei talvikunnossapitoa

Kirjurin frisbeegolfpuisto on upeaan puistomaastoon sijoittuva rata Porin Kirjurinluodolla ja sen lähimaastossa, aivan kaupungin keskustan tuntumassa, "porilaisten olohuoneessa".

HUOM! Radan A-puoli on suljettu kesän tapahtumien aikana. Alueella 2022-kesällä järjestetään Iskelmä, Pori Jazz, Porispere ja muutamia muita festivaaleja, joten varaudu jättämään väyliä pelaamatta yleisen turvallisuuden nimissä!

Lue lisää

Rata on päivitetty kaudelle 2019 muutamalla uudella väylällä. Muutama vanha väylä jäi Pormestarinluodon puolella varhaiskasvatuksen rakennusten alle, joten radalle vallattiin hieman uutta aluetta käyttöön. Tämän lisäksi vuonna 2021 uudistimme väylän A6, joka on nykyisellään par 4.

21-väyläinen, laajalle 19 hehtaarin alueelle sijoittuva rata on kokonaisuudessaan helppokulkuisessa hoidetussa puistomaastossa. Rata muodostaa yhtenäisen lenkin ja radan kierto sujuu luontevasti. Pitkiä siirtymiä ole, vaikka Kokemäenjoki ylitetään välillä kävelysiltaa pitkin. Toisaalta joki jakaa radan myös kahteen pienempään itsenäiseen lenkkiin ja näiden mukaan radan numerointikin on nimetty A ja P lenkkiin.

Avoimen ja helppokulkuisen maastonsa ansiosta rata sopii erinomaisesti aloittelijoille, mutta haasteidensa vuoksi myös kilpakentäksi lajin aktiiviharrastajille. Radan par on 67. Väylien pituudet vaihtelevat 66-220 metriin.

Radalla on monipuolisia väyliä, joille puiston puut ja pensaat, sekä useat vesiesteet luovat vaikeusastetta. aloittelijalle riittää pelattavaa, vaikka jättäisikin pahimmat vesiväylät väliin. Radan puistoalueesta huolehtii Porin kaupungin puistotoimi, joka mm. leikkaa nurmikot säännöllisesti.

Liitokiekkoseura Mustavaris ry päivystää radalla aktiivisesti ja järjestää harrastustoimintaa, mm. viikkokisoja säännöllisesti läpi lähes koko vuoden.

Osa radasta sijaitsee Arenan alueella, missä järjestetään joka vuosi suuria yleisötapahtumia, kuten Pori Jazz festivaalit heinäkuun puolivälissä. Vilkkaimman festarikauden aikana osa radasta ei ole käytössä ja aluetta rajaavat turva-aidat.

Turvallisuus

Koska rata sijaitsee ”porilaisten olohuoneessa” ja puistossa liikkuu paljon ulkoilijoita, on radan suunnittelussa kiinnitetty erityistä huomiota turvallisuuteen. Rataa varten on löydetty hienoja alueita, jotka ovat vähällä käytöllä, mutta sopivat erinomaisesti radan tarpeisiin.

Pelaajien on oltava aina huolellisia turvallisuuden kanssa, mutta muutamilla väylillä on syytä tarkistaa erityisen huolellisesti, että väylän alue on vapaa ennen avausheittoja. Väylät ovat A1, P9 ja P10.

Historia
Alueelle oli haaveiltu rataa jo monet vuodet, mutta vuonna 2007 radan suunnittelu aloitettiin todenteolla yhteistyössä Porin kaupungin vapaa-aikaviraston ja puistotoimen kanssa. Kahden vuoden huolellisen suunnittelun ja rakentamisen tuloksena rata avattiin toukokuussa 2009, kauden ensimmäisen SM-osaturnauksen toimiessa avajaistapahtumana. Kisassa tehtiin silloinen SM-turnausten osallistujaennätys, 138 pelaajaa. Ensimmäiset kisan ulkopuoliset käyttäjät odottelivat kärsimättöminä finaalien päättymistä, päästäkseen radalle.

Kiekkomyynti
Porista kiekkoja voi ostaa tällä hetkellä Prismoista, Citymarketeista, Intersportista, Budget Sportista, XXL:stä, Motonetistä sekä muutamista muista liikkeistä. Radalta lähimmät kiekkokaupat sijaitsevat Puuvillan ostoskeskuksessa 2minuutin kävelymatkan päässä P1 -avauspaikalta.

Palvelut
Porin keskusta monipuolisine majoitus- sekä ruokailu- ja ravintolapalveluineen on muutaman minuutin matkan päässä radalta. Radan välittömässä läheisyydessä on myös monien palveluiden Puuvillan ostoskeskus. Kirjurinluodon infopiste sijaitsee puiston keskellä, Pelle Hermannin leikkipuiston kupeessa. Samassa paikassa on myös kahvila, koski ja wc:t. Tänne on lyhyin matka väylän A3 heittopaikalta.

Paikoitus
Paikoitustilaa on mm. Radan molempien lenkkien alkupäiden läheisyydessä. A1:n lähellä, Arenan sisääntulon kohdalla. P1:n vieressä koulun parkkipaikalla.

Väyläkuvaukset
Koska Porin rata koostuu A- ja P-lenkistä, on väyläkuvauksien järjestystä hieman avattava. Perinteisesti aloitetaan pelaamalla väylä A1-A3, joiden jälkeen ylitetään joku ja pelataan P-lenkki kokonaisuudessaan (numerot 1-12) ja vasta lopuksi pelataan väylät A4-A9.

Radan tiedot

  • Osoite

    Pormestarinpolku
    28100 Pori


  • Rata kartalla

  • Perustettu

    2009

  • Korit

    DiscGolfPark-maalikori

  • Väylien määrä

    21

  • Heittopaikat

    Tekonurmi

  • Pinnanmuodot

    Tasainen, vähän korkeuseroja

  • Opasteet

    Itsetehdyt opasteet

  • Ratatyyppi

    Puistorata

  • Ylläpito

    Kuukausittainen

  • Ratamestari

    Mikko Järvinen

  • Suunnittelija

    Marko Timonen, Mikko Järvinen, Jussi Meresmaa

  • Ilmainen/maksullinen

    ilmainen

  • Lisätietoja

  • Talvipelattavuus

    Pelattavissa, ei talvikunnossapitoa

Videoesittely

Väyläkuvaukset

Kirjurinluodon frisbeegolfpuisto

Ratakartta

Väylä 1: Kirjuri A1

Pituus 199 metriä. Par 4

Väylä 2: Kirjuri A2

Pituus 83 metriä. Par 3

Väylä 3: Kirjuri A3

Pituus 74 metriä. Par 3

Väylä 4: Kirjuri A4

Pituus 84 metriä. Par 3

Väylä 5: Kirjuri A5

Pituus 105 metriä. Par 3

Väylä 6: Kirjuri A6

Pituus 125 metriä. Par 3

Väylä 7: Kirjuri A7

Pituus 94 metriä. Par 3

Väylä 8: Kirjuri A8

Pituus 107 metriä. Par 3

Väylä 9: Kirjuri A9

Pituus 78 metriä. Par 3

Väylä 10: Kirjuri P1

Pituus 97 metriä. Par 3

Väylä 11: Kirjuri P2

Pituus 63 metriä. Par 3

Väylä 12: Kirjuri P3

Pituus 78 metriä. Par 3

Väylä 13: Kirjuri P4

Pituus 94 metriä. Par 3

Väylä 14: Kirjuri P5

Pituus 134 metriä. Par 3

Väylä 15: Kirjuri P6

Pituus 112 metriä. Par 3

Väylä 16: Kirjuri P7

Pituus 93 metriä. Par 3

Väylä 17: Kirjuri P8

Pituus 77 metriä. Par 3

Väylä 18: Kirjuri P9

Pituus 220 metriä. Par 4

Väylä 19: Kirjuri P10

Pituus 173 metriä. Par 4

Väylä 20: Kirjuri P11

Pituus 111 metriä. Par 3

Väylä 21: Kirjuri P12

Pituus 147 metriä. Par 4

20 arvostelua radalle “Kirjurinluodon frisbeegolfpuisto

    Asiallinen rata, välissä sopivasti vaihtelua. Osalla väylistä nurmikko oli todella pitkää ainakin oman käynnin aikana, joka teki liikkumisen raskaammaksi. Radalla muutamia melko pitkiä siirtymiä ja ensimmäisellä kierroksella tarvitsee karttaa. Kävelyä kierroksella tulee turhan paljon omasta mielestäni. Kokonaisuutena mukava rata siitä huolimatta.

    Hieno puistorata, joka on levittäytynyt aika isolle alueelle. Rata oli näinkin myöhään syksyllä hyvässä kunnossa, ei ollut juurikaan mutaa ja tiit puhtaat. Askelia tulee paljon ja karttaa joutuu käyttämään usein, tähän kannattaa varautua.

    Uusi P4 näytti olevan vailla opasteita. P1:n alussa olevan ratakartan voisi laittaa uuteen uskoon tai edes liimata siihen ilmoituksen, että P5 ja P6 ovat poissa ja P4 on muuttanut paikkaa tyystin (lähtee läheltä pyörätietä P3:n korista päinvastaiseen suuntaan kuin vanha P4.
    Muuten kyllä mukava rata!

    Muutamia todella upeita puistoväyliä, muutama ei-niin-upea väylä ja paljon peruskivoja väyliä. A-puolella aivan liikaa suorastaan väkinäisiä ratkaisuja ja tämä jättää A-puolesta vähemmän nautittavan tunnelman. A4 ja A5 tuntui ensikertalaisesta suorastaan surkeilta väyliltä. Useilla A-puolen välillä myös täysin tarpeettoman tuntuisia tuplamandoja. Mandot eivät blokkaa mitään heittolinjoja, eivätkä toisaalta edes vaikeuta peliäkään. P-puolella harmittamaan jäivät lähinnä P2 väylän väkinäisyys ja se ettei P4:sta voinut pelata (on suljettu, syy ymmärrettävä). Muuten P-rata tuntui omasta mielestäni oikein hienolta.

    Hieno kokonaisuus kaikkineen, vaikkakin ensikertalaisena haastava kulkea oikeaoppisesti väylältä väylälle, aikaa tuhraantuu reilusti. Opasteet ei niin selkeitä, tiit ei näy koreilta yms., next tee-merkinnät… No ei edes puhuta niistä… Tiit, no kyllähän niiltä paikoiltaan hyvä on heittää 😉 Hieno päästellä säästelemättä pitkää siivua, hurjia metrilukemia mutta pelattavissa par tulokseen hyvillä onnistumisilla, lyhyemmät väylät suo kivoja birdie mahdollisuuksiakin. Sellainen, jonka mieluusti kiertää uudelleenkin vaikka ajomatkaa kertyy.

    Kaikkeen täällä nähtyyn hehkutukseen nähden pettymys. Hieno väylä, joo. Mutta. Pitkiä siirtymiä, paskoja opasteita, huonokuntoisia tiimattoja, nokkosia, muita ihmisiä ja toisiaan toistavia väyliä. Loppujen lopuksi kun on löytänyt kaikki väylät ja viskellyt ne läpi, niin olo on turhautunut.

    Tässä ongelmana oli totta kai kovat odotukset, eikä rata huono ole. Se ei vaan ole niin hyvä, kuin sen annetaan ymmärtää olevan. Käyn kyllä heittämässä tämän uudestaan, jos lähistöllä käyn, mutten pelkästään tämän radan takia istu puoltatoista tuntia autossa, kun kerran Lausteelle on matkaa kymmenen minuuttia ja siellä pääsee samalla tavalla kiskomaan kättä irti, mutta sillä erolla, että tilaa on vähemmän ja vaihtelua saa metsäväylistä.

    Kovat odotukset, pieni pettymys, loppujen lopuksi hyvä rata. 3/5.

    Tätä on kesäkausi kierretty lähes päivittäin. Silti jaksaa lähteä aina uudestaan.

    Vesi tekee mukavasti jännitettä p1/p10/p11/p12 sekä a3 -radoilla. On hysse/anhysse radat p2/p3. Pitkiä siivuja a1 ja p9/10. Tiukkoja väyliä a4/7 jne.
    Maisemat ja ympäristö upeat.

    Vesistöissä ei onneksi huumeneuloja ole, mutta p1 ja p12 vedet ovat kyllä niin paskaisia, että varusteiden valinta sen mukaan.
    Muksut naaranneet kiekkoja näistä keväisin kymmenittäin.
    Upea rata, tänään taas kissoille!

    Todella toimiva kokonaisuus. Lämpiminä kesäiltoina usein pientä ruuhkaa, joten varaa tarpeeksi aikaa kierrokselle. Radalle mahtuu pari kapeaa ränniä ja pari vaarallista jokirastia. Pääsääntöisesti kuitenkin avoimen maaston ratoja, joissa monta ”oikeata” tapaa päästä korille.
    Protip: Ei kannata mennä kahlaamaan veteen kiekkoa etsimään, kuulemma melkoisen täynnä huumeneuloja.

Vastaa